Dustur ry - Hiljaisuudesta vaikuttamiseen
Tarina ja missio, jotka tukevat arabiankielisiä maahanmuuttajia Suomessa kotoutumisessa, osallisuudessa ja vaikuttamisessa
Järjestön tarina
Mistä järjestön idea sai alkuunsa?
Dustur ry ei rajoitu pelkästään demokratian ja osallisuuden edistämiseen. Yhdistyksen tavoitteena on myös murtaa arabiankielisten yhteisökuplia ja rakentaa siltoja suomalaiseen yhteiskuntaan, jotta kotoutuminen olisi sujuvampaa ja kestävämpää. Yhdistys tiedostaa, että julkisen sektorin kotouttamisprosessit ovat usein rajallisia ja puutteellisia, mikä vaikeuttaa monien maahanmuuttajien etenemistä elämässään. Monet Suomeen muuttaneet ovat korkeasti koulutettuja, mutta heiltä saattaa puuttua kielitaito tai oikeat väylät, jotka tukisivat heidän työllistymistään. Dustur ry ei toimi viranomaisten roolissa, vaan tarjoaa tukea, ohjausta ja konkreettisia työkaluja, joiden avulla yksilöt voivat löytää parempia mahdollisuuksia Suomessa.
Viime vuosina Suomen maahanmuuttopolitiikka on kiristynyt, mikä on vaikeuttanut sekä työllistymistä että perheenyhdistämistä monien kohdalla. Dustur ry pyrkii vastaamaan tähän tilanteeseen korostamalla, että jokaisen Suomeen muuttaneen on tärkeää tuntea maan lait, tavat ja yhteiskunnalliset rakenteet. Kuitenkaan menettämättä omaa kulttuuriaan.
Yhdistys järjestää seminaareja, työpajoja, kulttuuri-iltoja ja keskustelutilaisuuksia edistääkseen vuoropuhelua ja yhteistyötä eri yhteiskuntaryhmien välillä. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että monilla Suomeen muuttaneilla arabeilla on vähäinen tai lähes olematon ymmärrys politiikasta ja kansalaisoikeuksista. Useat Lähi-idästä muuttaneet kantavat mukanaan epäluuloja viranomaisia ja yhteiskunnallisia rakenteita kohtaan. Dustur ry pyrkii murtamaan näitä käsityksiä ja tarjoamaan realistisia vaihtoehtoja, jotka vahvistavat luottamusta viranomaisiin sekä lisäävät tietoisuutta sananvapaudesta ja yksilön oikeuksista Suomessa.
Tällä hetkellä Dustur ry:n toiminta keskittyy pääkaupunkiseudulle, mutta yhdistys tähtää pitkäjänteisesti toimintansa laajentamiseen koko Suomeen.

Samer Qaraman
Perustaja ja puheenjohtaja
Lisätietoja? Ota yhteyttä
+358 41 4994224 | samer.qaraman@dustur.fi
Joutsen Dustur:in symbolina
Dustur ry:n symboliksi on valittu joutsen, joka heijastaa yhdistyksen arvoja ja tehtävää. Joutsen kuvastaa kauneutta, ylväyttä, puhtautta ja uskollisuutta, mutta myös syvempiä merkityksiä, kuten muutosta ja yhteyttä eri maailmojen välillä.
Suomessa laulujoutsen on kansallislintu ja pyhä symboli, joka edustaa vapautta, luottamusta ja uudistumista. Tämä sopii Dustur ry:n missioon: rakentaa siltoja arabiankielisen yhteisön ja suomalaisen yhteiskunnan välille.
Joutsenen uskollisuus kotipaikalleen kuvastaa myös yhdistyksen roolia yhteisön turvasatamana. Paikkana, josta löytyy tukea ja yhteenkuuluvuutta. Näin joutsen symboloi sekä suomalaisen että arabikulttuurin arvojen yhdistymistä ja uuden yhteisen tilan rakentamista.
Arabian kieliset Suomessa
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuoden 2024 lopussa 43 534 arabiaa äidinkielenään puhuvaa henkilöä. Arabian kieli on yksi nopeimmin kasvavista väestöryhmistä Suomessa, ja sen puhujien määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosina: vuonna 2021 puhujia oli noin 36 500, mutta neljässä vuodessa määrä on kasvanut yli 7 000 henkilöllä.
On kuitenkin huomattava, että nämä viralliset luvut eivät kata kaikkia Suomessa asuvia arabitaustaisia henkilöitä. Tilastoista puuttuvat esimerkiksi:
kurdinkieliset henkilöt, joista suuri osa on lähtöisin samoista lähtömaista (kuten Irakista ja Syyriasta),
toisen sukupolven maahanmuuttajat, joiden äidinkieleksi on tilastoitu suomi tai ruotsi, vaikka heidän perhetaustansa on arabimaista.
Näiden ryhmien huomioiminen nostaa arabitaustaisen väestön määrän Suomessa joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 000 henkilöön.
Arabian kielen puhujien merkittävimpiä lähtömaita ovat Irak ja Syyria, mutta myös esimerkiksi Marokosta, Egyptistä ja Somaliasta on muuttanut Suomeen arabiaa äidinkielenään puhuvia. Tämä tekee arabian kielestä yhden keskeisimmistä kielistä Suomen maahanmuuttajayhteisöissä.
Järjestön asiakkaiden alkuperämaat – Arabian kieliset
Suomi
Irak
Syyria
Palestiina
Marokko
Jemen
Egypti
